Yksi tarina yuzusta

Yuzu on Japanissa ja Itä-Aasian samoilla ilmastovyöhykkeillä kasvava sitrushedelmä, jossa on jännittävä aromi ja hyvin vahva happoisuus. Hedelmä on aikoinaan risteytetty mandariinista ja sitruunasta. Mutta mielestäni maussa on jotain esivanhempiensa yhdistelmää voimakkaampaa aromaattisuutta mukana. Kukkaisuutta tai parfyymia olematta kuitenkaan imelää. Jykevyyttä tai laajuutta. Sanoisin, että yuzun maku on paljon enemmän kuin sitruuna ja mandariini yhdessä.

Kerron tarinan itselleni oudosta hedelmästä, uusista mauista ja kasvamisen ihmeestä, elämän tarkoituksenmukaisista sattumista.

Yuzun vihreät lehdet.

Hedelmää ei voi aina sanoa plastisen kauniiksi. Nettikuvissa näkyy usein säännöllisen muotoisia ja kauniin keltaisia hedelmiä. Itse en vain ole törmännyt sellaisiin vielä. Yuzut, jotka olen kohdannut ovat olleet rujohkon oloisia. Kuori on niissä ollut paksu ja pinnaltaan muhkurainen, möykkyinen. Värikin on ollut joko keltainen tai vihreä tai sitten niiden epämääräinen sekoitus. Mutta tämän ei kannata antaa hämätä ja rohkeasti vaan nuuhkaista hedelmää. Kyse on aromista.

Itse ihailen erityisesti kuoren tuoksua ja makua, hedelmäliha ja mehu jäävät toiseksi. Kuoren vihreä kerros on aika runsas, kuten sen alla oleva huokoisen sienimäinen valkea osuus. Hedelmästä käytän vihreänkeltaista pintakuorta sekä mehua puristettuna. Valkoinen osuus on kitkerää, kuten muissakin sitrushedelmissä. Siemeniä saattaa olla joskus paljon, jopa enemmän kuin hedelmälihaa. Mehun määrä vaihtelee hedelmittäin.

Suomessa en ole vielä onnistunut ostamaan yhtään yuzua, joten kuvaakaan ei minulla siitä ole. Helpotuksina kokille on, että hedelmämehua saa ostaa ainakin hyvin varustetuista japanilaista ruokaa myyvistä kaupoista. Se on kätevästi pienissä pulloissa, koska sitä ei tavallisen suomalaisen kotikeittiöissä mene kerralla paljoa. Myös erilaisia yuzutahnoja on näissä erikoiskaupoissa myytävänä moneen makuun ja erilaisin maustein. Oma suosikkini on Yuzu Kosho, jossa on kuorta ja mehua, vihreää chiliä, suolaa, vettä ja aromiainetta. Suolaa on paljon, 13%, joten se pitää huomioida ruuanlaitossa.

Ostan yleensä 80 gramman pikkupurkkeja, sillä tahna säilyy avatussa purkissa ja jääkaapissa vain n. 1-2 viikkoa. Mausta ja tahnan laadusta suosittelen keskustelemaan kaupan myyntihenkilökunnan kanssa. He kykenevät neuvomaan sopivan tahnan sopivaan ruokalajiin. Ruokalaji on hyvä mainita, koska erilaisia tahnoja käytetään niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin. Kun menen suosikkimyymälääni hakemaan yhtä pientä purnukkaa, varaan kaupankäyntiin ja jutusteluun aikaa vähintään puoli tuntia. Olen oppinut erittäin paljon japanilaisesta keittiöstä näillä purkinhakumatkoillani.

Sain maistaa yuzu-tahnaa ensimmäisen kerran japanilaisen ystäväni, Midorin tarjoamana. Heidän pihansa kirsikkapuu Tapanilassa oli juuri avannut ensimmäiset kukkansa ja pöytä oli katettu sen alle. Se oli minun ensimmäinen Hanami-juhla.

Kirsikan kukka.

Juhlassa oli aitous läsnä. Istuimme ja ihailimme kukkia. Samalla siemailimme pienistä lasista kipoista sinistä tee-juomaa, jota Midori tarjoili oman teeseremoniansa mukaisesti. Samalla maistelimme pikkuruisia herkkuja, joihin lisättiin erilaisia maustesekoituksia ja kastikkeita. Minulle tuli tunne, että olin kuin nukkekodissa.

Viimeisenä suolaisena oli jotain maukasta viipaletta, jonka päällä oli vihertävää ja voimakasta sosetta. En edes muista oliko viipale vihannesta vai tofua, koska sose vei minun kaiken huomioni. Mikä mahtava maku, jota en koskaan aikaisemmin ollut maistanut! Ilmeisesti reaktioni tuohon makuun eli Yuzu Kosho-tahnaan oli vaikuttava myös emännän silmin, koska seuraavana jouluna sain lahjaksi tuoreen hedelmän suoraan Kiotosta.

Yuzun versoja.

Tarina ei pääty vielä. Söimme poikieni kanssa tuon yhden yuzun hedelmän joulupäivän aterialla. Saamassani lahjahedelmässä oli yli 50 suurta siementä. Uudenvuoden aattona laitoin siemenet kosteaan multaan muiden sisäkukkieni kaveriksi. Jo kuukauden päästä minulla kasvoi yli 50 pikkuruista taimea. Ajatella, että keskellä Suomen talvea ja pimeyttä alkoivat taimet nousta.

Taimia 1,5 -vuotiaina.

Taimien kasvu vain jatkui. Vaihdoin niitä suurempiin astioihin, siirsin omiin purkkeihin ja viimein ruukkuihin. Toukokuun lopulla minulla oli jäljellä 30 kpl 5 cm pituista tainta sisällä ikkunallani, ja kasvu pysähtyi. Kasvoivatko ne Japanin ajassa? Miten niille käykään täällä Suomessa kesäkuumalla tai seuraavana talvena näille kaukomaiden asukeille?

Moni taimista kaatui taisteluissaan täällä Pohjolan perukoilla, Tapanilan tantereilla. Viimeiset seitsemän jäljelle jäänyttä soturitainta laitoin kunnollisiin saviruukkuihin länsi-ikkunalle ja kohti nousevaa aurinkoa. Nyt aikaa on kulunut istuttamisesta kolmisen vuotta. Kasvu- ja lepokaudet taimilla ovat siirtyneet Suomen vuodenaikoihin. Tänään taimet ovat jo liki 70 cm pituisia. Jäljellä on, ei seitsemän vaan kolme samuraita nimiltään Kurosawa, Midori ja Ninja. Ylväinä ja komeina, vihreinä ja vehreinä.

Taimet olen nimennyt itselleni merkittävien japanilaisten mukaan. Kurosawa (Akira) on saanut nimensä japanilaiselta elokuvaohjaajalta. Midori on japanilaisen ystäväni nimi ja tarkoittaa suomeksi vihreää. Ninja on myyttinen japanilainen varjosoturi, joka liittyy mm. käsitteisiin salainen, urhea, sitkeä.

Ninja oli myös shiba-koiraneitoni nimi. Tätä artikkelia kirjoittaessani tuo uskollinen ja periksiantamaton koirani siirtyi ajasta ikuisuuteen. Taimi jatkaa tarinaa täällä.